• Perkkiönpellontie 2, 04600 Mäntsälä (Kuntokeidas)
  • Puh. 044 367 1335
 

Etusivu / Testimonials

 
  • Testimonial 4

    Karita, 35v, Mäntsälä

    Kävin Ayurveda Anti-Age kasvohoidossa, joka oli pitkän työpäivän jälkeen ihanan rentouttava kokemus! Hoidon tuotteet olivat herkälle iholleni hyvin soveltuvia ja hieronta rauhoitti sekä lievensi päivän stressiä. Ja hoito taisi tosiaan tehdä myös tehtävänsä, sillä seuraavana päivänä minut arvioitiin viisi vuotta ikääni nuoremmaksi. 🙂

     
  • Testimonial 1

    Kirsi, 40v, Helsinki

    Olen käynyt Annan hoidossa nyt reilun puolen vuoden ajan. Olen ammatiltani muusikko ja soittoasennostani johtuen olen välillä todella jumissa. Myös henkinen stressi aiheuttaa erilaisia jännitystiloja. Riippumatta hoitoa edeltävästä olotilasta ja voinnista, oloni on Annan käsittelyn jälkeen aina kuin uudestisyntynyt. Mihinkään ei koske tai kolota ja minusta tuntuu, että jäseneni ovat taas oikeilla paikoillaan. Myös psyykkinen tasapainoni on hoidon jälkeen erittäin hyvä, tunnen oloni vahvaksi ja levolliseksi.

    Olen varma, että Annan hoidoilla on ollut myönteinen vaikutus myös elämässäni tapahtuneeseen suureen muutokseen. Hoito on hyvin kokonaisvaltaista. Annan avulla olen saanut niin fyysistä, kuin psyykkistäkin ryhtiä elämääni. Kiitos Anna!

     
  • Testimonial 2

    Ville, 43v, Espoo

    Olen käynyt kehollisessa hoidossa jalkavaivojen vuoksi. Hoito on selvästi lisännyt jalkojeni liikkuvuutta ja notkeutta. On mahtava tunne, kun hoidon jälkeen käveleminen tuntuukin keveältä! Suosittelen.

     
  • Testimonial 3

    Ulla, 58v, Tuusula

    Alaselän krooninen kiputila, nikamien siirtymä ts. ”huonoselkäisyys” ovat saaneet minut aika-ajoin hakeutumaan erilaisiin hoitoihin. Tulin Annan vastaanotolle keväällä 2017.

    Sain kipeään selkääni helpotusta heti ensimmäisestä käsittelystä, jonka jälkeen olo oli rentoutunut ja mieli kevyt. Anna on viitoittanut kotona tehtävää harjoitteluani ja olen hänen avullaan oppinut hyödyllisiä rutiineja jokapäiväiseen selän kuntoutukseen.

    Lämmin kiitos Annalle hänen ystävällisyydestään, vilpittömästä halustaan auttaa sekä viisaista neuvoistaan!